Saturday, January 15, 2011

Angel Hands & Hungry Heart

 
 Mun piti koota tästä kuluneesta viikosta todellinen minieepos tän blogin takia, mutta aika nollille sanoissa jäätiin. Hiljaiselossa tää alkanut vuosi onkin mennyt... mahdollisuuksiahan olisi vaikka muille jakaa, mutta ei vaan tee mieli lähteä mihinkään- tai kyllähän sitä tekisi, mutta laiskuus ja elämäntilanne on kaikkea irtiottoa vastaan. Eli kiinni ollaan opiskelussa, kun viimeistään maaliskuuhun mennessä pitäisi päässä olla taas vaihteeksi reippaat tuhat sivua tietoa, ja ottaa jotain omaa vastuuta elämästään. Vuodest on kulunut vasta 15 vaivasta päivää, mutta silti mua stressityttää liikaa kaikki mitä pitäisi saada aikaan. Ei helvetti, pitäisi selvitä ylppäreistä, napata opiskelupaikka, ja miksei kesätyökin. Ja tietty pitäs muuttaa pois. Onnea niille, jotka pystyy suhtautumaan samanlaiseen työmäärään positiivisesti. Mä oon varmaa yhtä raunioina kuin Saksa toisen maailmansodan jälkeen 8--D, jos kaikki tietysti sujuukin yhtä odotetun huonosti.


 

Mutta eletään päivä kerrallaan, vaikka huominen ei mitenkään merkittävän parempi olisikaan. Tänään olisi pieni potentiaalinen mahdollisuus painella vaikka baareilemaan, mutta saa nähdä jaksaako sitä edes meikkipussille raahautua, eikä kauheesti olisi halua enempää baarin tai Alkon kassaan sijottaa.
.





                                         Pisteet ja propsit sille, joka arvaa mikä mun laukussa asuu.


Tähän sopivaan saumaan luettelenkin sitten saman tien kaikki pienet, ja miksei suuremmatkin asiat, jotka mua ovat jollain tavalla tän viikon aikana rasittaneet. En voi vastustaa, eikä pientä valittamista kukaan tietenkään pistä pahakseen, joten here we go:


  1. Pituus ja sukkahousut eivät ikinä osu yksi yhteen. Lähes poikkeuksetta koko on aina väärä. Estetiikan kaikkia lakeja myötäillen haarakiila roikkuu polvissa, ja ylösnykimisestä seurauksena on viehättävästi purkautuva reikä. Kertakäyttötavaraa parhaimmillaan ja pahimmillaan.


  1. Ajokortti. Mun ikuinen periaate on : tykkään olla kyydissä, mutta en ajaa. Nyt tähän olisi pian tulossa välttämätön muutos. Lisäksi pitäisi jostain lohkaista vielä enemmän aikaa taas sellaiselle, mikä ei kiinnosta yhtään.

  1. Liian provosoivat (muoti/vaate)mainokset. Vanha juttu, mutta tietysti näitä ilmestyy lisää kuin sieniä sateella. Benetton- ja American Apparel -farssit on kaikilla varmaan edelleen muistissa. Mutta hieno ilmiöhän se on, että paljas iho vie kuvasta enemmän pinta-alaa kuin itse vaate, olivat mallit kuinka inhimillisen näköisiä tahansa. 


     
    Huomaa myös puuvillan ekoystävällisyys. Kuvan lähde.

  1. Lukio. Tähän klassikkoon on hyvä lopettaa. Koulupäivät mennään reippaasti “siedä- tai itke ja siedä”- mentaliteetilla. Mä en mitenkään halveksu opiskelemisen merkittävyyttä ja vaikutusta elämään, mutta hyvät puolet ovat laskettavissa helposti yhden käden sormilla, koska ne vastaavat huonot puolet ovat aika painavia, sillä itse esimerkiksi inhoan liikaa kilpailua, varsinkin tärkeistä asioista. 
     

1 comment: