Monday, September 24, 2012

Eternal Life

Heippa! En ole ehtinyt muutamaan päivään postailla mitään, sillä aikaa on pitänyt antaa muullekkin kuin blogin kirjoittamiselle. Toisaalta olen juhlinut uusien koulukavereideni kanssa, toisaalta mulla on muutama vaikea henkilökohtainen asia hoidettavana. Stressaavaa.

Toivottavasti saisin vähän aikaa asettua aloilleen ja rauhoittua. Nyt kaikki on ollut todella nopeatempoista. Välillä tunnen oloni myös hyvin yksinäiseksi, sillä suurin osa ystävistäni asuu muualla kuin Helsingissä.

Kirjoitin yhden runon. Runon, jonka kirjoitin kotimatkabussissa kuoleman partaalla krapulassa. Eksyin juhlimaan useaksi päiväksi. 
 
Railway station

Radio station

Station to station

Dust to dust

-

God's
Painter

Devil's
Photographer


Translator

-

Sleeping
Concert

-

Plastic wine

Cheap lips


Cheap wine

Plastic lips


Joskus se kaikki järjettömyys on todella puhdistavaa. Englanti on tosin mulle todella vieras kieli runoilemiseen. No, ei oteta tätä vakavasti, vaan harjoituksena.

Palaan pian järkevämmän sisällön kanssa.  Pitää piirtää, pitää maalata, pitää tehdä kaikkea.

Wednesday, September 19, 2012

Bloom

Nopea postaus!


Muutama lyijykynäpiirrustus, jotka olen tehnyt koulussa. Ollaan käyty piirtämässä luonnoksia Linnanmäellä, Kansallismuseossa ja Itiksessä. Kauhea jännitys aina päällä, kun julkisille paikoille lähtee piirtämään, mutta siihenkin on varmasti totuttava!


Sitten se blogin pinnallisempi osuus:


Olen uskomattoman kömpelö käyttämään kamerani itselaukaisinta, se vaatii hieman lisää totuttelua ja kokeiluja. Koulun asuntolan huone on myös hyvin kaunis kuvausympäristö, jess!

_________________

-Translation-

Quick entry! Some pencil schoolworks & outfit of the day.

Monday, September 17, 2012

Three New Paintings

Kaikki on tehty akryylivärein koulussa. Aikataulu pakotti hieman nipistämään aikaa pois viimeistelystä, mutta yleisesti olen tyytyväinen. Olen aina maalannut vain vesiväreillä, minkä takia oli kiinnostavaa kokeilla muitakin maaleja. Tekemällä oppii.

Ensimmäinen työ oli kokeilua ja totuttelua. 


Luovuuden syntymä. Vaati paljon sekä aikaa, että vaivaa. Maalauksen kokokaan ei ollut pienimmästä päästä, mutta lopulta selvisin. Keskiosaa olisin halunnut viimeistellä enemmän, tällä hetkellä värit ovat vielä hieman sekaiset.

Toisen maalauksen kanssa mulla ei ollut mitään ideaa - tein sitä, mitä mieli johti siveltimeen. Tähän meni kaikista vähiten aikaa - sen varmasti huomaa.


Merenpohjasta vuorenhuipulle. Mulla oli tämän kanssa enemmänkin visioita, mutta karu totuus on, että joskus työt vain jäävät kesken. On tämä ihan kiva viimeistelemättömänäkin.

Kolmas työ onnistui mielestäni parhaiten.


Maalauksen aiheena oli kaikessa yksinkertaisuudessaan syksy. Murrettuja värejä ja paljon ruskeaa. Aikaa tämä maalaus vei monia tunteja, mutta lopussa kiitos seisoo.


Siinä näyttöä uudesta koulustani. Toivottavasti pääsen taas kiinni bloggaamiseen, nyt on ollut kiireistä muuton kanssa. Toistaiseksi olen viihtynyt täällä koulun asuntolassa!


__________________


 -Translation-

Three new acrylic paintings that I've made at school.  The last one is my personal favorite.

Thursday, September 13, 2012

Feathers



Hello! Kuvia tämän päivän asusta. Aika menee liian nopeasti, tuntuu että en millään löydä aikaa päivittää blogiani tarpeeksi säännöllisesti!

Takki jakaa mielipiteitä, omasta mielestäni se on kuitenkin ihana! Sopii kaiken kanssa, ja se on tarpeeksi erilainen piristämään mun muuten tylsää pukeutumista. Nelly.com:sta tilattu.


Kauheat rajat jäänyt kuvanmuokkauksistani. Voivoi.

Yritän ryhdistäytyä tämän kanssa. Jotkut tykkäävät lukea blogeja, joihin tulee tunnin välein joku mitätön päivitys. Se on vain tehokeino, sillä asiat pystyy kyllä tiivistämään yhteen, kokonaiseen postaukseen.

Eikä mulla edes riitä kerrottavaa joka päivälle. Monissa blogeissa sivukaupalla aivan identtisiä postauksia. Yhtä hyvin voisin tehdä maanantaina yhden postin, ja kopioida sen joka päivä uudelleen. Todella kiinnostavaa -ja turhauttavaa, niin lukijasta kuin kirjoittajastakin.


Siinä viimeiset kuvat. Ilmeeni on jäätävän hauska tossa oikeanpuolimmaisessa!

___________________

-Translation-

Today's outfit! I like my "new" furry leather jacket! It makes a boring coordination look 
outstanding!

Monday, September 10, 2012

Average Post

 


Lyhyt lause. Suuri merkitys. En usko, että on olemassa ketään, joka ei haluaisi erottua muista, ja osata jotain niin taitavasti, että kunnioitusta ja kiitollisuutta riittäisi sekä muilta, että itseltään.

Olen kuitenkin yrittänyt purkaa sanonnasta ”arvostelevuuden” pois; totuus on, että missään asiassa ketään ei voida jakaa huono-keskinkertainen-hyvä luokkiin, ainakaan niin, että se pitäisi aukottomasti paikkaansa.

Keskinkertaisuus ei ole alemmuutta suhteessa niihin ”itseään parempiin”. Se on taantumista ja omalta polulta harhautumista. Luovuttamista, laiskuutta ja itsesääliä. Yrittämisen ja innostuksen puutetta.

Itselleni yllä oleva lause on kehotus tehdä parhaansa ja erottua joukosta.
Tieto siitä, että itseään täytyy toteuttaa, eikä loppujen lopuksi kukaan seiso tielläsi. Muiden onnellisuus ei ole itseltä koskaan pois.

"Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana."

Omassa virrassaan on helppo kulkea, vastavirtaan pyristelemättä. Vastavirta tuottaa stressiä ja näin myös huonoja tuloksia. Kaikki tapahtuu aikanaan, pitää vain uskoa kärsivällisesti.

Eli tiivistetysti; mitä ikinä teetkin, tee se hyvin. Tee se niin, että olet itse tyytyväinen.

Friday, September 7, 2012

Burgundy

Heippa! En ole juuri ehtinyt päivitellä. Pahoitteluni.

Olo on silti erittäin tuottelias. Muutaman viikon aikana kolme suurehkoa maalausta, ja luvattoman suuri läjä luonnoksia ja lyijykynätöitä. Olen oppinut reilusti enemmän piirtämisestä ja maalaamisesta kuin koko lukioaikana. Jos tämä meno jatkuu, musta voi vielä tullakin jotain!

Voisin hyppiä riemusta, kun vihdoin saan täyspäiväisesti tehdä juuri sitä, mitä olen aina halunnut.

Toivottavasti saan pian aikaiseksi ottaa myös muutaman kuvan tekemistäni töistä – muuten nämä selittelyt kuulostavat aika mitäänsanomattomilta.




Laitetaan tämän postauksen kuvitukseksi päiväntakaiset tyylikuvat. Omaperäistä, eikös?
Ensi kerralla lupaan kuvata mun suosikkimehun, suosikkihupparin ja sen, mitä söin aamupalaksi...

Paljon riittää yksityiskohtia. Paita, miksi olet niin ryppyinen!


Olen niin kovin taiteellinen! Hiukset = fuglyness!

Tykkään tästä asusta. Erityisesti tuosta uudesta kaulakorusta, ja hamekin on yhtä luotettava kuin vanha ystävä. Toivottavasti niitit eivät vain ala tippumaan pois. Ja pitkäjalkaiset hoi, Kappahlilta löytyy hyviä sukkiksia, jotka eivät helposti rikkoonnu ylös nyhtäessä. Suosittelen!

________________

-Translation-

Yesterday's stylish outfit! I love burgundy! I have also made huge improvement in art. So happy right now!

Sunday, September 2, 2012

Roses Roses


Pikapostaan perjantain pikaisesti valitun asun! Pitäisi olla jo nukkumassa.

Nopeasti vaatteita valitessa helposti päätyy kokomustaan. Näin kävi tälläkin kertaa. Mutta en mä välitä värioksennuksestakaan, kiireessä kannattaa usein päätyä siihen tutuimpaan ja turvallisimpaan vaihtoehtoon – tai sitten kokeilla jotain aivan erilaista ja yllättävää! Itsevarmuutta myös peliin, sillä tyytymättömyys näkyy naamasta.

 Mennään asiaan. En pysty tähän naistenlehtimäiseen jaaritteluun. Vaatteiden valinta ei ole ydintiedettä.



Kohtaan totuuden silmästä silmään – voiko kliseisempään asuun enää päätyä. Ei voi. Mustat pillifarkut, paria kokoa liian iso bleiseri ja bändipaita. Check, check, check!



Paita on niin feikki kuin olla voi - surkea printti ja jätesäkin istuvuus. Tietysti aikoinani ostin sen, koska halusin tehdä erääseen mieheen vaikutuksen musiikkimaullani. Kun tuli aika tutustua, me ei juurikaan juteltu mitään, vaan linkiteltiin kauheat määrät biisejä toisillemme Youtubesta.

Nyt ollaan oltu paria päivää vaille vuosi yhdessä.

_________________

-Translation-

Quick day outfit from friday. All black, not so nice. 

But the shirt has a deeper story - I wanted to gain attention from a man I met. Now he's my bf & we have been together for a year now. So sweet, huh?

Saturday, September 1, 2012

This is Your Hometown


Rakastan asua Helsingissä. En ehkä eniten silloin, kun joku nihkeä laitapuolen kulkija huojuen tulee liikennevaloissa liian lähelle, mutta silloin, kun ilta kääntyy yöksi, auringonlaskun vaihtuessa katuvalojen silmiinpistävään loisteeseen, mulla on erittäin kotoinen fiilis. En tiedä miksi.


Päätin siis yrittää konkretisoida tätä tunnetta kuviin asti. Kuten varmasti tiedätte, rakastan kaikkea yksityiskohtaista -kaikkea, mihin voi syventyä, mistä voi kerätä itselleen inspiraatiota ja spontaaneja kokemuksia. Jos olette esimerkiksi lukeneet kirjoittamiani runoja, tiedätte mistä puhun.


Maalattu taivas ja mitä hurjimmat kapinatarrat pylväissä. Monia niin viehättäviä asioita. Monia asioita, joiden ohi voi huomaamatta kävellä.


Viimeinen kuva rikkokoon tämän postauksen tekotaiteellisuusharmonian. Sympaattista, miten halvin lelukitara laatikoineen saa suurimman huomion näyteikkunassa.

_________________

-Translation-

My new hometown. I'm in love. There's so much to see, and I feel myself very excited and inspired.

Thursday, August 30, 2012

Flowerbomb


Heippa taas! Ajattelin seuraavaksi päivittää blogiin uusimmat asukuvat. Jälleen kerran.

Klikkaa isommaksi!

Kuvaamisesta puheenollen, kerron miten raastavaa kuvien ottaminen oli. Jo aikaisemmin olen maininnut, kuinka ärsyttävää on aina kuvata samalla kalteriparvekkeella -varsinkin kun päivällä tuolla metri kertaa metri-alueella on tasan yksi paikka, jossa kuvat yleensä pysyvät valon kannalta järkevinä, ja kun koko Helsinki on muutenkin kaunis paikka -ainakin pääpiirteissään.

Poikaystävälleni ei kuitenkaan sopinut, että olisimme menneet ulos ottamaan muutaman kuvan. Olisin pysynyt tyytyväisenä. Kyllä, asia on so serious, en edes ymmärrä miten rähjäiset kännykällä otetut kuvat ovat nousseet muotiin.

ON TODELLA NOLOA OTTAA KUVIA JULKISILLA PAIKOILLA. Ellei kyseessä ole ammattimainen tyyppi ottamassa maisemakuvia. Outo tilanne, pelkäätte joutuvanne taustalle, ja sitä kautta nettiin ties mihin asiayhteyksiin, mutta esimerkiksi niistä sadoista valvontakameroista, jotka tallentavat liikkeenne, ette välitä lainkaan. Just joo.


Tämä kuva on otettu sisällä, valkoista seinää vasten - yhtään ulkopuolista ei ole vahingoitettu.


Tuli tosiaan kokeiltua vähän erilaista, tyttömäisempaa tyyliä mitä yleensä. Tykkään tästä asusta kovasti, kai se on paidan ja shortsien vahva kontrasti.

Ainoa asia, jota en siedä, on shortsien lahkeenpituus!  Puoli persettä olisi näkynyt, ellei noita olisi asettanut normaalia kohtaa alemmaksi. No, vilauttelu on muutenkin mainstream juttu. Ei hetkauta suuntaan tai toiseen.


Tohon laukkuun voisi mahduttaa puoli elämää.

__________________

-Translation-

Yesterday's outfit. The shorts are totally short. Lolol.

Tuesday, August 28, 2012

Simple Life

Terve taas! Sen sijaan että Big Brotheria katsoisin, päätin tulla päivittämään blogiani! Onneksi myötähäpeä on ihan arkipäiväinen elämys, jonka eteen ei tarvitse nähdä edes television avaamisen vaivaa.

Päivät vilisevät ohi käsittämätöntä vauhtia. Se ei haittaa, kivoja hetkiä mahtuu joukkoon enemmän kuin voi oikeastaan odottaa! Salaisuudesta on todella ollut hyötyä -ei stressiä, surua tai turhaa kiirettä! Ihana tunne, kun kaikki on hallinnassa.


On ihanaa löytää uusi huulipuna -tietysti omista aikaisemmista kätköistään, minkä huomionhakuisuus vetää vertoja jopa hiuksilleni!

Ja kun vasemmalla kädellä napsituista, tärähtäneistä kuvista tulee kuitenkin julkaisukelpoista materiaalia.



On ihanaa löytää vihdoin uusi laukku, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Jonkin aikaa sitten olisin vannonut, että tällästä tikattua rich bitch-veskaa en tulisi koskaan ostamaan. Mutta toisin kävi -väri on todella kaunis ja syksyinen, ja yksityiskohtia on juuri oikean verran.

Kyllä kelpaa tämä olalla keikkua ympäriinsä. Toivottavasti kestää pitkään, että ei tarvitse roikottaa tavaroitaan jossain rumassa kangaskassissa!



On ihanaa löytää paita uusiokäyttöön kaapin pohjalta, minkä yksityiskohdat hivelevät silmiä. Sain tämän pahimman vintage-huuman aikana joululahjaksi vuosia sitten. Yhä niitä kauneimpia kukkakuoseja, mitä olen nähnyt.

Mitä turhaan pelkästään hempeilemään, tämän voi yhdistää hyvin esimerkiksi nahkashortsien ja niittivyön (miten omaperäistä...) kanssa!



On ihanaa omistaa funky papukaijamuki, josta koulusta tultuaan voi juoda päivän parhaimmat kahvit! Hei, pienistäkin iloista saa paljon irti!


                                                            _______________

-Translation-

Small but great things that makes my life even more worth living for.

Saturday, August 25, 2012

Mary Chained

Taas tuli useampi päivä pidettyä taukoa! Itseäni ei haittaa, turhia postauksia en tee, ja myös koulu pitää minut kiireisenä.

Uskomatonta, miten nopeasti sitä sulautuu uuteen elämäntyyliin; vielä muutama kuukausi sitten tein katkerana kassaduunia vanhempien nurkissa asustellen! Nyt tavallaan olen jo omillani, ja kuinka ollakkaan - kaikki tuntuu yllättävän tasapainoiselta. Luulin, että en koskaan totu kaupunkielämään tai siihen, että aamuisin täytyy herätä ihan yksin.



Jonkun päivän asu. Tältä päivältä muistan, että hiukseni olivat likaiset ja harjaamatta ja kuinka rukoilin itselleni sateenvarjoa.

Miten löysin tuon bodychain-härpäkkeen eurolla, vaikka alkuperäinen hinta olisi ollut kolmekymppiä.


Kouluun sopiva asu on vaikea käsite määritellä. Toiset menee pussihousuissa, itse kuljen lähes juhlavaatteissa. Haluan näyttää itsevarmalta, mutta myös tarpeeksi rennolta.

Näin on aina paras, tietysti tulee niitäkin päiviä, että on vain syöksyttävä ylös sängystä, otettava laukku ja lähdettävä. Kiire on erittäin perseestä.



Löytyisipä myös vähän inspiroivampi kuvausympäristö kuin metri kertaa metri parveke.
Sellainen rauhallinen paikka, jossa ihmiset ei mulkkaisi, vaikka itsestään muutaman kuvan ottaisikin.

_________________

-Translation-

Rainy day outfit. I have been thinking, what's suitable to wear at school. Even though I don't really care, I find it humorous that I dress up everyday like I'm heading to a party. 

Wednesday, August 22, 2012

Rosemary

Hetken mielijohteesta tein sen taas – värjäsin tukkani takaisin punaiseksi! Ja siitä todella tuli punainen. Uskomatonta, upeaa, niin ihanan kotoisa väri! Nyt on itseluottamuskin huipussaan. Hehe.

All right, punainen on myös monella tapaa rasittava väri, ylläpito on yhtä tuskaa, varsinkin mulle, joka ei jaksa edes hoitoainetta käyttää.
Pientä goottivibaisuutta pyörii myös ilmassa, vaikka lopulta ihan samahan se on. Monta vuotta käytin kuitenkin wnb-goottityylin etsintään, että ei kiitos enää!
Ei nappaa yhtään näyttää samanlaiselta pelleltä miltä näytin ylä-asteen ja lukion taitoksessa.

No, aikuiselta tulen muutenkaan koskaan tuskin näyttämään.

Mutta tietysti myös niitä kuvia:


Noin! Nyt on kuvattu uusi fleda varmaan jokaisesta ilmansuunnaista, riittää varmaan tältä kertaa! Näkemiin!

Ps. Kurkatkaa Artwork- välilehti, lähes kaikki työt nyt selkeämmin esillä saman katon alla!

________________

-Translation-

As you can see, I dyed my hair red! So cool, I love red. It makes me feel so confident! ♥

Monday, August 20, 2012

Walk this way

Elämään mahtuu niin paljon kaikkea kivaa.

Perjantaina juhlittiin kaverini mökillä kesän päättäjäisiä ja sunnuntaina käytiin katsomassa kissanpentuja! Otin niistä muutaman kuvan:

 
Niin suloisia!

Musta ja kamerasta on tullut erottamattomat, mutta vielä on matkaa siihen, että olen tyytyväinen!
Kuvaaminen on kuin musiikin tekemistä. Itse haluan oppia kärsivällisesti yhä enemmän, enkä räpeltää mitään valmiiksi tuotettua paskaa eli raiskata kameran automatiikkaa! Hieno vertaus.



 Perjantain asu. 99,999% kuvista meni aivan pieleen, eikä näissäkään mitään kehumista ole.
Toi mekko on hyvin vanha, mutta todella kaunis edelleen!
 


Tajusin, että viikkoihin en ole juuri lärvikuvia napsinut, ja puute oli heti paikattava!

 
Jos tämä ei ole vielä tullut kenellekkään selväksi – olen viihtynyt koulussa todella hyvin! Lukujärjestyksen mukaiset tunnit alkoivat tänään, ja ensimmäisenä tehtiin viivaperspektiiviharjoituksia. Mikäs sen kehittävempää!

Mutta ala-asteen traumat palasivat kuitenkin mieleeni!
Tehtävänä oli siis 3-4. luokalla tyylitellä oma nimensä jonkun perspektiivin mukaisesti. Ei älyttömästi napannut, ja koko teos meni vituilleen. Harmitti.

Sain sitten sen opettajan kaikki vihat niskoilleni! Ei kiinnosta, miten toisessa koulussa joku tyttö on onnistunut mua paremmin, ja mikä on ongelma, että en osaa!

Uskomatonta.

Nykyään tämä on piece of cake, että siinä teille ala-asteen epäpätevät kuviksenopet!


 Tukka uudistuu tänään, punaisuutta päähän! Kiitos ja näkemiin!