Average Post

 

Lyhyt lause. Suuri merkitys. En usko, että on olemassa ketään, joka ei haluaisi erottua muista, ja osata jotain niin taitavasti, että kunnioitusta ja kiitollisuutta riittäisi sekä muilta, että itseltään.

Olen kuitenkin yrittänyt purkaa sanonnasta ”arvostelevuuden” pois; totuus on, että missään asiassa ketään ei voida jakaa huono-keskinkertainen-hyvä luokkiin, ainakaan niin, että se pitäisi aukottomasti paikkaansa.

Keskinkertaisuus ei ole alemmuutta suhteessa niihin ”itseään parempiin”. Se on taantumista ja omalta polulta harhautumista. Luovuttamista, laiskuutta ja itsesääliä. Yrittämisen ja innostuksen puutetta.

Itselleni yllä oleva lause on kehotus tehdä parhaansa ja erottua joukosta.

Tieto siitä, että itseään täytyy toteuttaa, eikä loppujen lopuksi kukaan seiso tielläsi. Muiden onnellisuus ei ole itseltä koskaan pois.

"Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana."

Omassa virrassaan on helppo kulkea, vastavirtaan pyristelemättä. Vastavirta tuottaa stressiä ja näin myös huonoja tuloksia. Kaikki tapahtuu aikanaan, pitää vain uskoa kärsivällisesti.

Eli tiivistetysti; mitä ikinä teetkin, tee se hyvin. Tee se niin, että olet itse tyytyväinen.

The Secret

Rhonda Byrne -Salaisuus

Aihe, josta olen jo kauan halunnut jakaa ajatuksiani teidän kanssa. En vain tiedä tarkalleen, mistä aloittaa.

Yritän tiivistää ensimmäiseksi sen, mistä kaikessa on kyse. Salaisuus on kuitenkin hyvin subjektiivinen lukukokemus, minkä takia se kannattaa kohdata ihan omin silmin. Tuskin tulet pettymään, kun elämääsi voi avautua kokonaan uusi puoli!

Salaisuuden mukaan kaiken takana on yksi, kaikista vahvin luonnonlaki, eli VETOVOIMAN LAKI.

Vetovoiman laki määrittelee sen, mitä me olemme, mitä meistä tulee. Ohjaamme vetovoimaa ajatuksiemme avulla.

Miten olen käsittänyt Salaisuuden toimivan?

Ajatuksista tulee totta. Se, mitä ajattelet, tulee näkymään konkreettisena elämässäsi.

Tunteet johdattelevat ajatuksia. Jos tuntee kielteisyyttä, on mahdotonta ajatella myönteisiä ajatuksia.

”Sitä saa mitä tilaa” - junttimainen sanonta, mutta tiivistää salaisuuden pääpiirteissään oikein hyvin.

Myönteiset tunteet houkuttelevat puoleensa tehokkaasti lisää iloa, kiitollisuutta ja erityisesti rakkautta. Negatiivisuus (kuten suru, kateus tai viha) vetää puoleensa vain lisää vastoinkäymisiä.

Tiivistettynä: luot aina lisää sitä tunnetta, mitä useimmiten koet.

Tarpeeksi pohjan pohjustamista -miten Salaisuutta käytetään?

Aloitat tekemällä pyynnön.

Pyyntösi voi liittyä ihan arkipäiväisyyksiin tai vaikka terveyteen, tosirakkauteen, rikastumiseen -mihin tahansa, mitä haluaisit osaksi elämääsi. Pääasia on, että et tuhlaa aikaasi jatkuvaan epäröintiin, etkä tee ”kielteisiä toiveita” kuten: ”En halua, että hän tulee viereeni istumaan” tai ”En tahdo hammaslääkäriin”.

Et myöskään pysty manaamaan muille epäonnea ja vastoinkäymisiä.

Ei ole olennaista, että löydät itse tien toiveesi toteuttamiseen; se on kuin uimista vastavirtaan.

Universumi tulee johdattamaan sinut toivomasi luokse.

Pelkkä ajatus ei kuitenkaan luo vetovoimaa - kiitollisuus, inspiraatio ja ilo tekevät sen. On olennaista ajatella ja elää niin kuin toiveesi olisi jo toteutunut! Epäilyksestä eroon hankkiutuminen on myös välttämätöntä -mikä muukaan voisi romuttaa toiveesi yhtä voimakkaasti?

Salaisuus on syyn ja seurauksen kiertokulkua, ei sattumaa.

Salaisuus ja Universumi jakaa tunteet kahtia – on olemassa vain hyviä ja huonoja tunteita.

Hyvää ja pahaa Salaisuus ei erota, eikä se tuomitse ihmisiä tai heidän tarkoitusperiään. Sillä, mitä aikaisemmin olet ollut ei ole väliä; on se ja sama, oletko ennen ollut pedari vai hyväntekijä.

Miten tämä kaikki on vaikuttanut minuun?

Negatiivinen elämänasenne. En ymmärrä, miten joku voi elää pää perseessä niin monta vuotta, niin monen mahdollisuuden ohi.

Lukiosta valmistuttuani olo oli kuin junan alle jääneenä. En ollut tyytyväinen mihinkään; opiskelupaikkaa ei irronnut, erosin, jouduin jatkamaan töitä lopulta vuoden verran kesätyöpaikassani ja päättötodistus oli kuulemma myös paska.

Olisin tietysti ansainnut parempaakin!

Näin kuitenkin kävi, vihdoin tiedän miksi. Kasasin sisälleni pettymystä, tyytymättömyyttä ja kateutta kuin magnetti ne kaikki vuodet. Kiitin välillä, mutta en tuntenut pysyvää kiitollisuutta juuri mistään. Kun ne pienet ilon hetket ilmaantuivat, seuraava pettymys oli jo oven takana koputtamassa. Ainakin mielestäni.

Nyt käsitän, millaista orjallista ympyrää negatiivisuus saa ihmiset elämään, enkä edes halua olla tälläisten tyyppien kanssa tekemisissä! Olen saanut välillä todella raakaa, mutta aiheetonta palautetta, josta en puhu ainakaan vielä enempää, juuri heiltä, joiden usko riittää vain näkemään sen kaiken puutteen ja tuloksettomuuden.

Fundeerasin nykyistä elämääni muutaman kuukauden ajalta, ja tulin siihen päätökseen, että elän varmasti mitä parhainta aikaa elämästäni - mitään turhia lässyttämättä!

Tunnen kiitollisuutta, ja saan siitä inspiraatiota. Moni hetki tuntuu paljon tärkeämmältä ja muistettavemmalta, se on todella hienoa!

Olen aloittamassa opiskelut. En päässyt sinne, mihin eniten olisin halunnut, mutta avoin mieli on avain. Tärkeintä on, että saan piirtää.

Mulla on mitä ihanin poikaystävä. Se, mitä hän esimerkiksi on minun eteeni tehnyt, saa minut niin onnelliseksi!

Kiitos, jos jaksoitte lukea! Elämäntyyliä kerrakseen, toivottavasti mahdollisimman moni löytää itsensä vielä joskus lukemasta kyseistä kirjaa!

Opiskelustressiä

Aion seuraavan postauksen kirjottaa suomeksi, sillä oli englanniksi rustaaminen miten paljon tahansa helpompaa ja inspiroivampaa, pitää joskus päästä kunnolla myös avautumaan täällä blogin puolella. Ei mitään vakavempaa kuitenkaan.


Varautukaa tähän myös jatkossa. :)

_________________________

Jep, kuten on käynyt ilmi aikaisemmin, mulla on kauhea stressi -haluan opiskelupaikan, en sen enempää tai vähempää. Siitä koulusta, johon olen hakenut jo kahteen otteeseen ja eiköhän se kohta jo kolmanelle kierrokselle mene. Yhdestä Helsingin opistosta mä sain jo paikan, mutta niin vähään mä en taisteluitta tyydy.

Taistelua viime kuukausi onkin ollut niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Pääsykokeet olivat no... haastavat. Jos sietää stressiä, ja pystyy sen parituntisen jälkeen olemaan kevyesti ”elämä jatkuu”-asenteella, niin kumarran siihen suuntaan. ”Mulle ne nelipäiväiset kokeet olivat kuin kesäleiri” - näin sinisilmäsesti yksi esittelijä kehtasi lukiossa väittää. Haistappa vittu, mä jopa aluksi uskoin tohon. Pieni pettymys jälkeenpäin.

Muutama päivä takaperin poikaystäväni heitti, että en mä ole kuitenkaan hakemassa mihinkään lääkikseen. Riemuvoitto!

Hetken helpotti, mutta sitten tulikin se hetki mietteliäisyyteen. Olisi varmaan ollut kannattavampaa hakea lääkikseen, saisi enemmän ymmärrystä, miksi ei tärppää, vaikka teen aina perfektionistisen minäni mukaan parhaani. 

Nyt tää kuvio on mennyt niin sekaisin, että en itsekään pysy kyydissä. Kaiken piti sujua jo viime vuonna niin hyvin, mutta koko vuosi menikin mekaanisesti kaupan kassalla.

Mutta mä en ole tullut näin kauas antaakseni periksi.

”Olen käytännön ihminen”,”teen mielummin työni käsilläni” -nämä sanonnat voisi jo heittää helvettiin ihmisten mielipiteitä kiusaamasta. Jokainen tarvitsee sitä henkistä pääomaa. Lähdetään juuritasolta ja edetään ylemmäs, siihen tiedonhaluisuuteen, mihin koulutus antaa lopulta vain kiitoradan.

Kuva naamapalmusta. Höhö.

En välitä lainkaan niistä ihmisistä, jotka vain löysäilee joka tilanteen läpi väliinpitämättömästi. Kaikkien pitäisi pyrkiä kehittämään itseään, oikeasti. Oppi ei ojaan kaada, niin urpolta kuin se kuulostaakin.

Lukiota en arvostanut paskaakaan, ennen kuin tähän tultiin. Aina pitää oppia kantapään kautta, monotonisesta työstä ja tasaisesta valitusvirrasta.

Lukio oli hienoa aikaa, näin jälkiviisaana kaihoten. Välillä pieniä onnistumisia, välillä surkua ja itsesäälissä rypemistä. Miten oudolta tämän myöntäminen tuntuukaan. Lukiossa mä olin parhaimmillaankin vain keskinkertainen, en ymmärrä. Kilpailu ja kateus, jatkuva omien suoritusten vertailu, missä meni vikaan?

Nyt olisi ihan hienoa astua samalle tielle uudestaan. Haluan tehdä valintoja, päätöksiä, jotta voin kehittyä. Nyt ei ole aika tehdä kaikkea aina saman kaavan mukaan, toisten määräysten mukaisesti -yhteistyö on eri asia.

Angel Hands & Hungry Heart

 

 Mun piti koota tästä kuluneesta viikosta todellinen minieepos tän blogin takia, mutta aika nollille sanoissa jäätiin. Hiljaiselossa tää alkanut vuosi onkin mennyt... mahdollisuuksiahan olisi vaikka muille jakaa, mutta ei vaan tee mieli lähteä mihinkään- tai kyllähän sitä tekisi, mutta laiskuus ja elämäntilanne on kaikkea irtiottoa vastaan. Eli kiinni ollaan opiskelussa, kun viimeistään maaliskuuhun mennessä pitäisi päässä olla taas vaihteeksi reippaat tuhat sivua tietoa, ja ottaa jotain omaa vastuuta elämästään. Vuodest on kulunut vasta 15 vaivasta päivää, mutta silti mua stressityttää liikaa kaikki mitä pitäisi saada aikaan. Ei helvetti, pitäisi selvitä ylppäreistä, napata opiskelupaikka, ja miksei kesätyökin. Ja tietty pitäs muuttaa pois. Onnea niille, jotka pystyy suhtautumaan samanlaiseen työmäärään positiivisesti. Mä oon varmaa yhtä raunioina kuin Saksa toisen maailmansodan jälkeen 8--D, jos kaikki tietysti sujuukin yhtä odotetun huonosti.

 

Mutta eletään päivä kerrallaan, vaikka huominen ei mitenkään merkittävän parempi olisikaan. Tänään olisi pieni potentiaalinen mahdollisuus painella vaikka baareilemaan, mutta saa nähdä jaksaako sitä edes meikkipussille raahautua, eikä kauheesti olisi halua enempää baarin tai Alkon kassaan sijottaa.

.

                                         Pisteet ja propsit sille, joka arvaa mikä mun laukussa asuu.

Tähän sopivaan saumaan luettelenkin sitten saman tien kaikki pienet, ja miksei suuremmatkin asiat, jotka mua ovat jollain tavalla tän viikon aikana rasittaneet. En voi vastustaa, eikä pientä valittamista kukaan tietenkään pistä pahakseen, joten here we go:

1. Pituus ja sukkahousut eivät ikinä osu yksi yhteen. Lähes poikkeuksetta koko on aina väärä. Estetiikan kaikkia lakeja myötäillen haarakiila roikkuu polvissa, ja ylösnykimisestä seurauksena on viehättävästi purkautuva reikä. Kertakäyttötavaraa parhaimmillaan ja pahimmillaan.

2. Ajokortti. Mun ikuinen periaate on : tykkään olla kyydissä, mutta en ajaa. Nyt tähän olisi pian tulossa välttämätön muutos. Lisäksi pitäisi jostain lohkaista vielä enemmän aikaa taas sellaiselle, mikä ei kiinnosta yhtään.

3. Liian provosoivat (muoti/vaate)mainokset. Vanha juttu, mutta tietysti näitä ilmestyy lisää kuin sieniä sateella. Benetton- ja American Apparel -farssit on kaikilla varmaan edelleen muistissa. Mutta hieno ilmiöhän se on, että paljas iho vie kuvasta enemmän pinta-alaa kuin itse vaate, olivat mallit kuinka inhimillisen näköisiä tahansa. 
   
   
   
   
    
   Huomaa myös puuvillan ekoystävällisyys. Kuvan lähde.

4. Lukio. Tähän klassikkoon on hyvä lopettaa. Koulupäivät mennään reippaasti “siedä- tai itke ja siedä”- mentaliteetilla. Mä en mitenkään halveksu opiskelemisen merkittävyyttä ja vaikutusta elämään, mutta hyvät puolet ovat laskettavissa helposti yhden käden sormilla, koska ne vastaavat huonot puolet ovat aika painavia, sillä itse esimerkiksi inhoan liikaa kilpailua, varsinkin tärkeistä asioista.